Uutiset

LEGENDIUM OY KUSTANTAMAAN PAPERI JA PUU -LEHTEÄ

Paperi ja Puu –lehden kustantajaksi on valittu Legendium Oy.
Samalla perinteikkään, jo 96-vuotiaan Paperi ja Puu –lehden konsepti uudistettiin.
Uusi lehti tarjoaa metsäklusterin tuoreita näkemyksiä ja ajankohtaisia uutisia journalistisesti kiinnostavasti, riippumattomasta näkökulmasta. Lehti sai myös rinnalleen aktiivisesti päivittyvän verkkosivuston.

Uudistuneen Paperi ja Puu –lehden vakioaiheita ovat toimialan uudet innovaatiot, osaaminen ja teknologia.  Lehti tuo esiin myös uusia kasvualoja ja tarkastelee menestymisen edellytyksiä kansainvälisten markkinoiden näkökulmasta. 

”Paitsi alan konkareita haluamme uudistuneella lehdellä tavoittaa myös uusia kohderyhmiä: päättäjiä ja toimialaa seuraavia asiantuntijoita”, sanoo
Paperi-insinöörit ry:n toimitusjohtaja Pirkko Molkentin-Matilainen.

”Tavoitteenamme on herättää julkista keskustelua. Haluamme tarjota ajatuksia herättävän lukukokemuksen tuomalla esiin asiatietoa metsäklusterista,
sen ilmiöistä ja henkilöistä. Suomalainen metsäteollisuus edustaa maailman huippua, ja sen tuomat vientitulot ovat elintärkeitä
hyvinvointiyhteiskunnalle”, sanoo päätoimittaja Jouni Törrönen Legendium Oy:stä.

Lehti on suunnattu metsäklusterin ammattilaisille, päättäjille ja kaikille alan asioista kiinnostuneille. Lehti ilmestyy neljästi vuodessa ja sitä julkaisee
Paperi ja Puu Oy, jonka omistavat Paperi-insinöörit ry ja Metsäteollisuus ry.

Uusimman numeron teemana metsäteollisuuden kilpailukyky

Uusimmassa Paperi ja Puu -lehden numerossa käsitellään metsäteollisuuden kilpailukykyä ja kartoitetaan näkemyksiä siihen keskeisesti vaikuttavista tekijöistä. Lehdessä tarkastellaan, kuinka voimakkaasti nousseet energiakustannukset rapauttavat alan kustannuskilpailukykyä.  Pääartikkelissa
selvitetään energian hintaan vaikuttavia tekijöitä ja tutustutaan energiapolitiikan monitahoisuuteen. Haastattelussa mm. Esa Härmälä, Leo Parkkonen
ja Hannele Pokka.

Paperi ja Puu verkossa

Myös Paperi ja Puu –lehden verkkosivusto on uudistunut. Sivustolta on helppo löytää uusimman lehden teemat ja lyhennelmät artikkeleista.
Sivustolla julkaistaan säännöllisesti myös laajempia artikkeleita ja alan uusimpia tutkimuksia. Lisää tietoa lehdestä, artikkeleita sekä lehden
tilauslomake osoitteessa: www.paperijapuu.fi



« Takaisin yritysesittelyyn...